2020 on ollut monelle todella haastava vuosi. Tällä viikolla kiristyneet uudet kokoontumisrajoitukset hankaloittavat monien arkea jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä. Lomautusten jatkuessa “positiivinen ajattelu” -vinkit tuntuvat lähinnä sarkastisilta. Moni tuntee tahtomattaan olonsa ahdistuneeksi, epäonnistuneeksi tai katkeraksi.  Mitä siis tehdä, kun mieleen putkahtaa ajatus, jota ei tahtoisi ajatella? Yrität työntää ajatuksen pois, mutta mitä kovemmin työnnät, sitä sinnikkäämmin se palaa takaisin. Kuulostaako tutulta? Jokin ajatus tai tunne palaa kerta toisensa jälkeen, etkä tunnu pääsevän siitä eroon. Mitä enemmän et haluaisi ajatella tai tuntea sitä, sitä enemmän se häiritsee. Tiedämme tutkimuksesta, että inhottavien ajatusten ja tunteiden tukahduttaminen aiheuttaa usein käänteisen reaktion, jolloin tunne tai ajatus toistuu entistä voimakkaampana ja entistä useammin.* Elämme etenkin sosiaalisen median kautta kulttuurissa, jossa vain positiivisten tunteiden ilmaiseminen on sopivaa. Instagram on pullollaan täydellisissä maisemissa otettuja joogakuvia joiden “captionit” muistuttavat: “Positive mind, positive life.” “Keep your face to the sunshine and you cannot see the shadow.” “Happiness is a choice.” “You are what you think.” Positiivisuus ja optimismi eivät missään nimessä ole huonoja asioita. Ne ovat itse asiassa yksiä tärkeimpiä voimavaroja matkalla merkitykselliseen elämään.   Ongelmalliseksi positiivisuuden liika korostaminen käy silloin, kun emme tee tilaa koko tunteiden kirjolle. Negatiivisista tunteista tulee jälleen yksi epäonnistuminen lisää. Sen lisäksi, että koet epämiellyttävää tunnetta, esimerkiksi ahdistusta, siihen päälle koet, että olet huono ja epäonnistunut, koska sinulla ylipäätään on paha olla. ”Eiväthän menestyvät, tarmokkaat ja onnelliset ihmiset ajattele ja tunne tällaista!” “Miksi ajattelen näin?” “Ahdistaa, että ahdistaa.” “Olenkohan vain kiittämätön paska? Miten voin olla ahdistunut, vaikka minullahan on kaikki niin hyvin?” Tutkimuksessa**, jossa tarkasteltiin mindfulnessin (tietoisen tuomitsemattoman läsnäolon) yhteyttä ahdistuneisuushäiriöpotilaiden toimintakykyyn, huomattiin, että itseasiassa henkilön suhtautuminen tunteeseensa vaikutti toimintakykyyn enemmän kuin…

Milloin positiivisuus lakkaa olemasta voimavara?

Continue Reading Milloin positiivisuus lakkaa olemasta voimavara?

Istut joka maanantaisessa kokouksessa. Kokous venyy, ja sinun valmistelemasi asia käsitellään viimeisenä. Kello käy, ja tiimin vetäjä ruksaa agendan viimeisen kohdan yli ja sanoo, että nyt meillä ei ole enää aikaa tähän. Rintaasi puristaa ja sulkeudut. “Eikö tämä projekti, johon tällä hetkellä käytän 80% työajastani, ole enää prioriteetti? Onko se, mihin käytän kaiken aikani arvoasteikolla “käydään jos ehditään?” Arvostetaanko täällä osaamistani?”  Ulospäin et vaikuta kimpaantuneelta, mutta loppukokouksessa et puhu juuri pakollista enempää. Jälkeenpäin sinua jää harmittamaan, ettet sanonut mitään. “Miksen vain nostanut asiaa esille ja kysynyt, onko yhteisissä prioriteeteissa tapahtunut muutos?” Päivän kiireet kuitenkin vievät mukanaan, ja asia jää taustalle. Tilanne tupsahtaa vielä seuraavina päivinä mieleesi. Mietit, pitäisikö sinun jutella asiasta tiimin vetäjän kanssa. ”Toisaalta, meni jo! Eihän tässä enää mitään. Mitä hyötyä siitä nyt enää olisi. Sitäpaitsi, miltä sekin nyt vaikuttaisi, jos nostaisin tämän jutun esiin vasta nyt, kahden päivän jälkeen? Olen vain liian herkkä”, ajattelet. “Toisesta korvasta sisään toisesta ulos, eikö niin? Mikä siinä muka on niin vaikeaa? Ihan pikku juttu muutenkin. Ei nyt tällaisen vuoksi viitsi tuhlata toisen aikaa. Mitä muka edes sanoisin? Että tuli paha mieli, kun minun juttuni jätettiin pois agendalta? Tämähän on ihan naurettava juttu.”    Puhumattomuus synnyttää katkeruutta Yksi suurimmista esteistä avoimen, psykologisesti turvallisen ilmapiirin luomiselle tiimissä on se, ettemme nosta esiin asioita, jotka jäävät kaihertamaan. Jokaisen vaivaamaan jääneen, käsittelemättömän asian myötä katsomme kuitenkin ympärillä olevia ihmisiä hivenen tummempien linssien läpi. Pienet asiat kasaantuvat, ja hiljalleen huomaat, että suhteesi tiimiläisiisi on etäisempi. Sisällesi on alkanut pesiytyä katkeruutta, vaikka mitään sen isompaa konfliktitilannetta ei olekaan. Olet turhautunut ja tyytymätön ja huomaat, että ilo ja yhteinen innostus on jäänyt vähemmälle. Toisinaan tuntuu, että olemme parempia…

Millä tasolla on tiimisi nolouskyvykkyys? Vastauksesi paljastaa jotain olennaista tiimisi suorituskyvystä

Continue Reading Millä tasolla on tiimisi nolouskyvykkyys? Vastauksesi paljastaa jotain olennaista tiimisi suorituskyvystä

Juttelin miehen kanssa, joka on kerännyt viisautta työelämästä 80-luvulta alkaen. Ollut töissä johtotehtävissä suurissa yhtiöissä ja huhkinut voimia säästelemättä startupeissa. Kysyin, missä työssä hän on viihtynyt parhaiten ja miksi. “Kyllä se oli se Nokia.” Odotin, että hän jatkaisi kertomalla jotain tekemisen meiningistä, uuden maailman luomisesta ja niistä vanhoista hyvistä ajoista Nokialla, joista saa kuulla. Hän vastasikin: “Siellä pääsi piiloon kun sitä tarvitsi.” Ihmisen motivaation saloihin perehtyneenä olin lievästi sanottuna hämmentynyt vastauksesta. Pääsi piiloon. Kun sitä tarvitsi. Tämä voi kuulostaa jonkun korvaan vastuuta välttelevän ihmisen vastaukselta. Kyseessä on kuitenkin yksi tarmokkaimmista ja motivoituneimmista ihmisistä, joita tunnen. On suurta viisautta tiedostaa, milloin on hyvä siirtyä etulinjalta taaemmaksi keräämään hetkeksi voimia. Ihmistä ei ole luotu kohkaamaan sata lasissa koko ajan. On aikoja, jolloin teemme kaikella tarmollamme. On aikoja, jolloin lataamme akkuja. Toisilla ihmisillä tämä syklisyys näkyy voimakkaampana kuin toisilla. Miten organisaatio voi riittävällä tavalla kunnioittaa ihmisen suorituskyvyn vaihtelua? On epärealistista olettaa, että parhaimmatkaan oman jaksamisensa vaalijat olisivat koko ajan liekeissä. On selvää, että tulee aikoja, jolloin et pysty vetämään rekeä samaan tahtiin kuin aiemmin. Toinen vanhemmistasi sairastuu, teit muutaman projektin liikaa, hirsitalon rakentaminen ei ollutkaan niin idyllistä. Elämä tapahtuu. Miten keksimme ratkaisuja tilanteisiin, joissa ihminen tarvitsee hengähdystaukoa, ilman että siihen liittyy häpeää tai alisuoriutumisen leimaa? Pohdimme Filosofian Akatemialla paljon sitä, miten ihmiset olisivat innostuneita työssään ja aktiivisesti kehittäisivät omaa työtään eteenpäin. Organisaation kannalta se, että ihmisillä on K. Jarengon sanoin ”aivot ja sydän mukana töissä”, on välttämätön ehto organisaation jatkuvalle kehittymiselle ja uusiutumiselle. On kuitenkin vastuutonta vaatia ihmisen koko potentiaalia, luovuutta, intoa ja itsensä likoon laittamista, ellei samalla mitalla ole valmis tukemaan häntä silloin, kun hän ei kykene parhaimpaansa. Emme ansaitse ihmistä hänen…

Ennen kuin olet oivaltanut tämän, älä puhu itsensä likoon laittamisesta työssä

Continue Reading Ennen kuin olet oivaltanut tämän, älä puhu itsensä likoon laittamisesta työssä

Itsetuntoa pidetään psyykkisen hyvinvoinnin kulmakivenä. Tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan ole. Hyvä itsetunto ei johda koulu- tai työmenestykseen, eikä huono itsetunto väkivaltaiseen käyttäytymiseen, huumeiden käyttöön tai tupakointiin nuorella iällä*. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö itsetunnolla olisi väliä, vaan että meillä menee puurot ja vellit sekaisin kun puhumme itsetunnosta. Keskeisempää kuin se, onko itsetunto korkea vai matala, näyttäisi olevan se, missä määrin itsetunto on riippuvainen ulkopuolisista tekijöistä**. Itsetunto voidaan jakaa: 1. Ehdolliseen itsetuntoon (contingent self-esteem) ja 2. Vakaaseen itsetuntoon (non-contingent self-esteem) Ehdollinen itsetunto tarkoittaa sitä, että kun tietyt ehdot täyttyvät, henkilö kokee itsensä hyväksi. Esimerkiksi jos Sannan itsetunto on riippuvainen siitä, että hän menestyy töissä ja koulussa, tämän käydessä toteen Sannalla on hyvä ja itsevarma olo itsestään. Mikäli tilanne, jossa Sanna on menestynyt työssään, näyttäisi olevan uhan alla, Sanna kokee suurta stressiä. Mikäli hän kokee, että hän on täysin epäonnistunut ja kyvytön muuttamaan tilannetta, hänellä on suuri riski masentua. Mikäli Sepon itsetunto on kiinni ulkonäössä, hänellä on “hyvä itsetunto” silloin, kun hän täyttää mielestään hyvännäköisen miehen määritelmän. Niin kauan kuin Seppo näyttää hyvältä, hänellä on “hyvä itsetunto”. Itsetunnon ehdot siis motivoivat meitä toimimaan. Näemme todella suuresti vaivaa ylläpitääksemme positiivista minäkuvaa. Sepon itsetunnon “ehto” motivoi häntä käymään salilla. Sannan “ehto” saa hänet tekemään todella lujasti töitä. Tämän tyyppistä motivaatiota kutsutaan sisäistetyksi kontrolliksi***. Meitä ohjaa sisäiset standardit, jotka tulee täyttää. Koemme, että meidän “pitää” tai “täytyy”. Kun itsetunnolla on ehtoja, eteenpäin ajava voima on peräisin riittämättömyyden pelosta. Mitä tiukempi ehdollinen itsetunto on, sitä kuristavammalta ja ahdistavammalta elämä tuntuu. Vaikka ihminen olisi ulkoisesti kuinka menestynyt, vahvasti sisäisen kontrollin ohjaamana hän ei koe sisäistä vapautta, mielenrauhaa eikä lapsenomaista elämäniloa. Kun itsetunto on riippuvainen ulkopuolisista tekijöistä,…

Ainoa tapa rakentaa vahva itsetunto, pysyvästi.

Continue Reading Ainoa tapa rakentaa vahva itsetunto, pysyvästi.

 Jos tarkoituksesi on luoda yhteys toiseen ihmiseen ja kannatella vaikeuden keskellä, on monta tapaa, miten hyvää tarkoittava kommunikointi voi mennä pieleen. Seuraavaksi listaan yleisimmät esteet empaattisen kohtaamisen syntymiselle.Kuvitellaan, että ystäväsi tai työkaverisi on juuri jakanut kanssasi hänelle todella kipeän tai häpeällisen asian. Vastaat: 1. "Älä nyt, sinullahan on kaikki hyvin. Sinullahan on kaikesta huolimatta hieno koti, parisuhde ja työ." ( Yrität luoda perspektiiviä.)Perspektiivin luominen sinänsä on mahtava asia, mutta siinä hetkessä, kun ystäväsi on juuri jakanut hänelle vaikean tai häpeällisen asian, se voi olla todella satuttavaa tai herättää ärtymystä. Kyse ei ole objektiivisesta todellisuudesta vaan subjektiivisesta kokemuksesta. Tämän takia hyvää hyvyyttä tarjottu perspektiivin luominen voi usein lisätä toisen tunnetta siitä, että kukaan ei ymmärrä häntä ja että hänen kokemusta vähätellään. 2. "Kuka tämän teki? V**** p***iainen!!" (Haluat selkeyttää tilannetta löytämällä syyllisen.)Etsimme mielellämme syyllisen, koska se tuo varmuuden ja selkeyden tunnetta epävarmuuden keskelle. Mielemme inhoaa epävarmuutta. Syyllisen löytyminen saa tilanteen tuntumaan hallittavalta. “Tiedän, kuka on hyvis ja kuka pahis ja mitä seuraavaksi tulee tehdä.” Syyllisen etsiminen vie sinut samantien kauaksi tilanteen monitahoisuuden ymmärtämisestä, ja jälleen ihmisen kokemus jää huomiotta, kun huomiomme kääntyy kohti syyllisen soimaamista. 3. "Älä huoli. Sen kun kirjoitetaan nyt kaikki asiat paperille. Sitten katsotaan, missä vaihtoehdoissa on eniten järkeä. Ihan ensiksi meidän pitää vain..." (Yrität auttaa ratkaisemaan ongelman.)Tämä on kenties vaarallisin, koska se kuulostaa niin mielettömän houkuttelevalta. Onhan siinä perääkin. Ratkaisukeskeistä lähestymistapaa ehdottomasti tarvitaan. Tähän on tultava kuitenkin vasta sen jälkeen, kun toisen tunteet ja ajatukset on täysin kuultu ja nähty. Useimmiten selkeästi keskustelun loppupuolella, ja vahvempien kokemusten kanssa useimmiten vasta tilanteen laannuttua seuraavana päivänä.Ratkaisut löytyvät usein melkein itsestään sitten kun ihminen kokee tulleensa ymmärretyksi ja kun pääsemme käsiksi siihen, mitä toinen…

4+1 tapaa lohduttaa väärin

Continue Reading 4+1 tapaa lohduttaa väärin

Läheisesi sanoo ohimennen jotain ja yhtäkkiä huomaat että rintaasi puristaa ja sulkeudut. Et vaikuta kimpaantuneelta, mutta olet välinpitämätön ja kylmä. Tämä on yksi reagointitapa tilanteeseen, jolloin johonkin sinun kipukohtaasi on osuttu. Häpeään ja nöyryytykseen erikoistunut tutkijatohtori Linda Hartling kuvaa sulkeutumisen ja etääntymisen reagointitapaa termillä liikkuminen “toisesta poispäin”.* Näin prosessi etenee: 1. Läheinen A sanoo jonkun asian joka osuu kipualueelle. Kipualueelle on osuttu silloin, kun reaktio kommenttiin/tilanteeseen on ylimitoitettu tilanteen tapahtumiin nähden.  Iida: “Ei nyt tee mieli leipää, mutta voisin ehkä ottaa kaakaota.” Läheinen A: “Saat kyllä itse tehdä kaakaon.”  –> Iida sulkeutuu (ei perustu tositapahtumiin 😀 eipä vissiin.) 2. Sulkeutuminen Iida on vaitonainen ja surumielinen. Läheinen kysyy: “Mikä sinun on? Onko jokin hullusti?” Iida on kykenemätön vastaamaan koska hänen mielessään: “Tämä on niin tyhmä ja pieni juttu! Ihan mitätön homma! Mitä muka oikein sanoisin? Että tuli paha mieli kun ite pitää tehä kaakao?! Tämähän nyt on ihan naurettava asia.” Joten hän ei sano mitään. Hetken päästä hän saa hyvällä tuurilla sanottua että “joo, tuli paha mieli.” Muita vaihtoehtoisia huonommaksi koettuja vaihtoehtoja tähän pisteeseen olisi “Ei mikään.” tai “Nokun sinä aina..” Tässä vaiheessa läheinen A on ns. kuistilla. Mysteerinen asia X on saanut naisen poissaolevaksi. Mikä nyt neuvoksi? Tässä kohtaa on useita vaihtoehtoja, joista jotkut ovat merkittävän paljon tehokkaampia kuin toiset. Houkuttelevin vaihtoehto olisi alkaa kaivamaan ongelma esiin ja generoimaan mahdollisia ratkaisuvaihtoehtoja, jotta saadaan nainen taas leppoisaksi nauravaksi itsekseen PIAN!! (Tai: “No ei sitten!! Ei puhuta!!” —> iso soppa.) Läheinen A on kuitenkin oppinut jotain. Kun Iida on vaiheessa 2 (sulkeutuminen), ratkaisujen generoiminen on täysin turhaa, vaikka ongelman saisi kuin saisikin nyhdettyä ulos. Ratkaisut väärässä vaiheessa lähinnä lisäävät turhautumista ja synnyttävät…

Yleisin este riitojen ratkeamiselle

Continue Reading Yleisin este riitojen ratkeamiselle

Kaksi eniten toisiinsa sekoitettua sosiaalista tunnetilaa ovat syyllisyys ja häpeä. Mitä väliä? Toinen on yhteydessä masennukseen ja ahdistuneisuuteen, toinen vastuullisuuteen ja hyviin sosiaalisiin taitoihin. Häpeä on vahvasti yhteydessä masentuneisuuteen, itsetuhoisuuteen, ahdistuneisuuteen, riippuvuuksiin, aggressiivisuuteen ja syömishäiriöihin.* Syyllisyys on käänteisessä yhteydessä edellä mainittuihin ja lisää vastuunottoa ja pro-sosiaalista käyttäytymistä.* Ilman syyllisyyttä ei ole moraalista kasvua. Psykologian tohtori Chris Germerin sanoin syyllisyys on ajatus “tein jotain huonoa” kun taas häpeä on “olen huono”. Syyllisyys kannustaa tekemään ensi kerralla toisin. Ottamaan toiset huomioon. Häpeä koskee identiteettiä, ei etiikkaa. Koet että olet epäonnistunut ihmisenä, et eettisesti. Häpeä on moraalia tuhoavaa. Syyllisyys on moraalia rakentavaa. Häpeä on yksi ihmisen vaikeimmista, lamaannuttavimmista tunteista. Satuttavinta ei usein ole se mitä olemme kokeneet, vaan kokemuksen aiheuttama häpeä. Kokemus häpeästä on universaali ja erottamaton osa ihmisyyttä. Tämä johtuu siitä, että häpeä kumpuaa tarpeestamme olla rakastettu. Lapsena olemme täysin riippuvaisia huoltajastamme, jotta saamme turvaa ja ruokaa selviytyäksemme. Selviytymisemme on kiinni siitä, että joku toinen rakastaa meitä. Tämä tarve ei häviä elämämme aikana vaikka opimme itse keräämään ruokamme ja rakentamaan katon pään päälle. Häpeä on pelkoa siitä, että jollakin tavalla et olekaan rakastamisen arvoinen. “En ole tarpeeksi kompetentti, kaunis, osaava, tehokas, menestynyt, urheilullinen…” “Olen liian monimutkainen” “ Vihastun liian helposti” “Olen ilkeä” Koemme että meissä on jokin vialla, minkä takia emme ole arvokkaita ja ansaitse kuulua joukkoon. Häpeän kokemuksen tunteminen on monisyinen: siihen vaikuttaa muun muassa jokaisen yksilöllinen henkilöhistoria, kulttuuri ja ympäröivä yhteiskunta. Opimme ympärillä olevilta yhteisöiltämme, kuten perheeltämme, mikä on suotavaa ja minkälainen oleminen on arvostettua. Tästä osa on rakentavaa ja esimerkiksi auttaa meitä toimimaan eettisesti muita ihmisiä kohtaan (opettaa syyllisyyttä toisia satuttavasta toiminnasta).Osa on sitä vastoin rikkovaa ja saa meidät…

Mitä häpeäsi kertoo sinusta?

Continue Reading Mitä häpeäsi kertoo sinusta?

  “Ole tasapainoisesti rakastava kumppani, hoivaava äiti, menestyvä yrittäjä, maaginen rakastaja, auttava ystävä, huippu-urheilija, tietoinen-joogi. Näin vähintään. Liiku enemmän, syö paremmin, tee isommin ja suhdeudu syvemmin.” Pyrkimyksessä tasapainoon olemme aina vääjäämättä häviöllä. Vähintäänkin jäljessä. “Ahh nyt kun olen kirjoittanut kirjaa, en ole muistanut soittaa ystävälle hänen syntymäpäivänään. Enkä ole haravoinut pihaa ja ollaan syöty muroja päivälliseksi kolme päivää putkeen. Ja eivätkö nämä nyt ole niitä perusasioita, joista ei saisi luistaa? Hyvänen aika. Onko yhden kirjan kirjoittaminen ja syntymäpäivien muistaminen samaan aikaan liikaa vaadittu?” Tasapainon jahtaaminen on yhtä käytännöllinen konsepti kuin perisynti. Sitä nyt ei vaan hemmetti saa hanskattua, vaikka kuinka yrittäisi. Mitä huolellisemmin tavoittelet tasapainoa, sitä enemmän huomaat, missä olet vajavainen ja “epätasapainossa”. Soimaamme itseämme ja piiskaamme enemmän. Tasapaino ei ole tie stressittömyyteen. Vanha kunnon armollisuus on paras rohto kohonneeseen verenpaineeseen. On aikoja, jolloin luot jotain uutta maailmaan ja se vaatii suuren osan läsnäolostasi. Aika, jolloin “Aivan hyvin voin tehdä viittä asiaa täysillä” on pätevä lause. Luomisaika. Itse saatan linnoittautua parvekkeelle viikoksi, jotta saan kurssin valmiiksi ja kauniisiin kansiin. Tällöin sätimme itseämme siitä, ettemme kaikessa touhussa ole ehtineet ystävän rapujuhliin ja lettukesteille. Johtuu kai ajankäytön taitojen puutteesta. Pitäisi kai osallistua jollekin kurssille. Eikös kiire ole vain prioriteettien puutetta? Seuraavassa vaiheessa väsyttää ja luomisvoimat on käytetty. Mikään ei huvita. Tekemisen tahti on huomattavasti hidastunut. Olet kai siis laiska paska. “Miten voi olla, etten saa mitään aikaan? Miten voi olla jaksamatta edes suunnitella mitään mahtavaa?” Tai sitten voit muistaa, että nyt ei ole aika tehdä tasapainoisesti kaikkea, vaan on aika levätä. Nukut enemmän päiväunia ja kutsut taas ystäviä ja sukulaisia teelle. En usko, että kukaan, joka on antanut kaikkensa itsestään maailmalle –…

Tasapainoiseen elämään pyrkiminen uuvuttaa

Continue Reading Tasapainoiseen elämään pyrkiminen uuvuttaa

  Aloitan sitten kun minulla on koulut käyty. Sitten kun lapset on koulussa, lähtenyt kotoa. Aloitan sen videoblogin kun olen laihtunut 5kg. Alan ottamaan kuvia, sitten kun minulla on oikeanlainen kamera. Sitten kun olen käynyt vielä nuo kaksi kurssia. Tiedätkö mitä. Maailmassa on loputtomasti opittavaa. Aina on vielä se yksi koulutus tai vielä se yksi artikkelikokoelma mihin pitäisi ehdottomasti vielä tutustua. Et tule koskaan olemaan valmis. Tai edes valmiimpi, koska vaatimustasosi nousee samassa suhteessa kompetenssiesi kanssa. Aloita sillä mitä sinulla on. Sinulla on niin paljon annettavaa. Taskussasi on parempaa teknologiaa kuin ammatti elokuvaohjaajilla oli käytössään 15v sitten. Älä määrittele itseäsi sen perusteella missä olet nyt. Puhu ihmisille siitä mitä kohti haluat olla menossa. Kerro siitä mistä olet kiinnostunut. Kun ihmiset tietävät mitä rakastat, muut osaavat tuupata sinua oikeaan suuntaan tai yhdistää sinut muiden kanssa, jotka ovat maailmassa samalla asialla. Kun sinulta kysytään mitä teet voit vastata näin: “Tällä hetkellä olen töissä rautakaupassa, mutta olen todella kiinnostunut virtuaalitodellisuuden mahdollisuuksista. Etenkin siitä kuinka tällaisia teknologioita voitaisiin käyttää rauhanneuvotteluissa empatian ja perspektiivin ottamisen välineenä.” Sinut muistetaan siitä mistä olet innostunut. Älä itse ahtaa itseäsi laatikkoon, niin ei ahtaa kukaan muukaan. Laajenna ensin itse sitä miten näet itsesi, mahdollisuudet seuraavat perässä. Viimeisenä vielä. Ala puuhastella. Puuhastelussa on leikillisyyttä. Kokeile juttuja. Elämää ei tarvitse ottaa liian tosissaan. Sinun ei todellakaan tarvitse tietää mitä teet seuraavat 20 vuotta. Puoliakaan niitä töitä joita tehdään kymmenen vuoden päästä ei ole vielä olemassa. Inspiraatio kumartaa uteliaisuudelle.

Optimismi ilman toimintaa on haihattelua

Continue Reading Optimismi ilman toimintaa on haihattelua

 Koin pitkään syyllisyyttä siitä, että minulla on asiat niin hyvin. Miksi minä sain syntyä turvalliseen perheeseen, kun naapurissani joku kokee päivittäin väkivaltaa? Miksi minä synnyin maahan, jossa minun ei tarvitse pelätä henkeni puolesta, kun joku toinen herää maailmaan, jossa rauhan käsite on suhteellinen? Huomaamattani pienensin itseäni, jotta pelikenttä olisi tasaisempi. Tiedättehän, jos hapankorppua ei ole kaikille, ollaan sitten kaikki ilman. Yllättäen oma pienentymiseni ei tehnytkään maailmasta reilumpaa, ainoastaan vei minulta voiman vaikuttaa siihen minkä koin tärkeimmäksi. Hiljalleen olen alkanut ymmärtää, että minun on turha kantaa syyllisyyttä jostain mihin en ole kyennyt itse vaikuttamaan. Ainoa mitä voin tehdä, on ottaa kaikki se rakkaus, joka minulle on annettu ja käyttää koko kapasiteettini sen jakamiseen. Huomasin että pienentämällä itseäni, en myöskään kunnioita niitä jotka ovat olleet minua ennen. Olen tässä missä olen, isoäitieni unelmien takia, isoisieni rukousten takia. Kuinka monet miljoonat ihmiset ovat työskennelleet kädet ruvella ja sydän verellä, jotta voin seistä tässä tänään? Ihmettelen aina kun tuttava sanoo minulle että saatpa sinä paljon aikaan. Minäkö saan jotain aikaan? En ole koskaan saanut mitään aikaan yksin. Olemme koko ajan osa laajempaa systeemiä. Jokaiseen tekoosi vaikuttaa uskomaton epälineaaristen vaikuttimien verkosto, jota emme mitenkään kykene hahmottamaan. Edes se, että olen kyennyt keskittymään koulussa ja jaksanut lukea suuren määrän kirjoja ei ole yksin omaa aikaansaamistani. Olen voinut keskittyä mm. koska olen elänyt kodissa jossa minun ei ole tarvinnut pelätä mitä seuraavaksi tapahtuu. Mieleni on ollut vapaa oppimaan. Tämä on sellainen lahja, jonka suuruutta ei voi koskaan ymmärtää.   Lapsella joka elää kodissa, jossa emotionaalinen ilmapiiri ei ole turvallinen, ei ole samanlaiset lähtökohdat. Jokainen joka on kokenut surua tietää mitä trauma tekee mielen kyvylle vastaanottaa uutta. Isoisämme…

Hyväosaisen syyllisyys

Continue Reading Hyväosaisen syyllisyys