Jos tarkoituksesi on luoda yhteys toiseen ihmiseen ja kannatella vaikeuden keskellä, on monta tapaa, miten hyvää tarkoittava kommunikointi voi mennä pieleen. Seuraavaksi listaan yleisimmät esteet empaattisen kohtaamisen syntymiselle.

Kuvitellaan, että ystäväsi tai työkaverisi on juuri jakanut kanssasi hänelle todella kipeän tai häpeällisen asian. Vastaat:

1. ”Älä nyt, sinullahan on kaikki hyvin. Sinullahan on kaikesta huolimatta hieno koti, parisuhde ja työ.” ( Yrität luoda perspektiiviä.)

Perspektiivin luominen sinänsä on mahtava asia, mutta siinä hetkessä, kun ystäväsi on juuri jakanut hänelle vaikean tai häpeällisen asian, se voi olla todella satuttavaa tai herättää ärtymystä. Kyse ei ole objektiivisesta todellisuudesta vaan subjektiivisesta kokemuksesta. Tämän takia hyvää hyvyyttä tarjottu perspektiivin luominen voi usein lisätä toisen tunnetta siitä, että kukaan ei ymmärrä häntä ja että hänen kokemusta vähätellään.

2. ”Kuka tämän teki? V**** p***iainen!!” (Haluat selkeyttää tilannetta löytämällä syyllisen.)

Etsimme mielellämme syyllisen, koska se tuo varmuuden ja selkeyden tunnetta epävarmuuden keskelle. Mielemme inhoaa epävarmuutta. Syyllisen löytyminen saa tilanteen tuntumaan hallittavalta. “Tiedän, kuka on hyvis ja kuka pahis ja mitä seuraavaksi tulee tehdä.” Syyllisen etsiminen vie sinut samantien kauaksi tilanteen monitahoisuuden ymmärtämisestä, ja jälleen ihmisen kokemus jää huomiotta, kun huomiomme kääntyy kohti syyllisen soimaamista.

3. ”Älä huoli. Sen kun kirjoitetaan nyt kaikki asiat paperille. Sitten katsotaan, missä vaihtoehdoissa on eniten järkeä. Ihan ensiksi meidän pitää vain…” (Yrität auttaa ratkaisemaan ongelman.)

Tämä on kenties vaarallisin, koska se kuulostaa niin mielettömän houkuttelevalta. Onhan siinä perääkin. Ratkaisukeskeistä lähestymistapaa ehdottomasti tarvitaan. Tähän on tultava kuitenkin vasta sen jälkeen, kun toisen tunteet ja ajatukset on täysin kuultu ja nähty. Useimmiten selkeästi keskustelun loppupuolella, ja vahvempien kokemusten kanssa useimmiten vasta tilanteen laannuttua seuraavana päivänä.

Ratkaisut löytyvät usein melkein itsestään sitten kun ihminen kokee tulleensa ymmärretyksi ja kun pääsemme käsiksi siihen, mitä toinen todella kaipaa. Ennen ratkaisuja, ennen perspektiiviä, ihmisen on koettava tulleensa ymmärretyksi ja nähdyksi hänen omasta kokemusmaailmastaan käsin. Ratkaisukeskeisyydestä vahvan tunnekokemuksen keskellä voit lukea lisää TÄSTÄ.

4. ”Ähh sinä liiottelet! Ei se huonosti mennyt. Oot stara. Kaikki rakastaa sua.” (Yrität kannustaa)

Tämä on reaktiosi, kun omasta epämukavuudestasi käsin kieltäydyt myöntämästä, että itse asiassa toinen voi tehdä tyhmiä valintoja, epäonnistua todella pahasti tai toimia tyhmästi. Päädyt minimoimaan tapahtuman ja vahvistamaan sitä, että toinen on mahtava ja upea eikä todellisuudessa ole tehnyt mitään tyhmää. Tosiasia on, että jokainen meistä tekee virheitä. On tärkeää pystyä tuntemaan ja myöntämään tapahtunut kokemus.

+1  Hyppäät itsekin kuoppaan. (Tunnet toisen kokemuksen kuin omasi.)

Nyt meillä on kaksi pimeydessä rypevää. Otat toisen huolen omaksesi. Itsen ja toisen sekoittumista kutsutaan psykologiassa termillä “enmeshment”*. Tämä on täysin eri asia kuin empatia. Empatialla ei tarkoiteta sitä, että kun toinen on kuopassa, hyppäät sinne itsekin. Se ei myöskään ole sitä, että katselet reunalta, kun toinen on kuopassa ja huutelet alas, että siellä on varmasti kamalaa. Empatia on sitä, että huomaat, että toinen on kuopassa, heität köyden alas, kiikut alas ja muistat: “ainiin tämä paikka, täällä olen itsekin käynyt monta kertaa.” Upean kuvauksen empatiasta löydät tämän linkin takaa. Jotta voimme kokea empatiaa, toisen ja itsen välissä on oltava tila. Ilmaiset olemuksellasi, että toinen ei ole yksin kokemuksensa kanssa, mutta seisot vahvasti omilla jaloillasi. Tilanteessa on kaksi erillistä ihmistä jakamassa kokemusta.

Olemme kaikki kokeneet yllä esiteltyjä empatiahuteja jakaessamme toisen kanssa meille itselle aran asian, ja olemme kaikki myös tehneet näitä. Erityisen herkkiä empatiahudeille olemme silloin, kun toisen kertomus koskee jotain meille itsellemme vaikeaa tai häpeällistä teemaa. On uskomattoman hankalaa olla toiselle empaattinen peili, jos hän kertoo sinulle asiasta, jota itse tuomitset tai jota sinun on vaikea käsitellä itsessäsi. Esimerkiksi useimmat meistä eivät kykene olemaan läsnä ja kuuntelemaan ystävän kertomusta pettämisestään, koska teko on niin vahvasti vastoin moraaliamme. Suistumme samantien tuomitsevuuteen tai vastaavasti tilanteen minimoimiseen ja vähättelyyn.

Toisen empaattinen kohtaaminen tilanteessa, jossa hän on tehnyt jotain toisia satuttavaa, ei missään nimessä tarkoita, että hyväksyisit hänen tekonsa oikeina. Se tarkoittaa sitä, että hyväksyt toisen ihmisarvon aina ja osat pitää häntä vastuullisena teoistaan käyttämättä häpeää.  Empatia ei ole helppoa. Se vaatii itsensä kohtaamista sellaisella tasolla, jolle useimmat meistä eivät halua mennä. Harjoitellessamme empatiaa tulemme tekemään virheitä, puhumaan harkitsemattomasti ja satuttaneeksi toisia. Olemme kaikki epätäydellisiä ja haavoittuvia. Kompuroidaan, pyydetään anteeksi ja jatketaan harjoittelua.

Parasta ja kamalinta tässä on se, ettei oikeaa vastausta empaattiseen kohtaamiseen ole. Ei ole olemassa tiettyä systeemiä tai kaavaa siitä, miten yhteys toiseen synnytetään. Empatian kokemus on yksilöllistä. Toinen kaipaa fyysistä kosketusta, toiselle kosketus on viimeinen asia jota haluaa kun on jakanut jonkin aran asian. Lisäksi tarvitsemme kaikki erilaista kannattelua eri aikoina, eri asioiden suhteen. Tärkeintä on kuunnella, kysyä, olla avoin ja utelias toisen subjektiivisesta todellisuudesta.

Kun haluat lohduttaa oikein, parasta lääkettä on vanha kunnon läsnäolo ja nöyryys itsensä ja toisen kohtaamisen haastavuuden äärellä.

Rakkaudella,

Iida

*ROBERT-JAY GREEN Ph.D, PAUL D. WERNER Ph.D. Intrusiveness and Closeness-Caregiving: Rethinking the Concept of Family “Enmeshment”. Family Process 1996