Millä tasolla on tiimisi nolouskyvykkyys? Vastauksesi paljastaa jotain olennaista tiimisi suorituskyvystä

Istut joka maanantaisessa kokouksessa. Kokous venyy, ja sinun valmistelemasi asia käsitellään viimeisenä. Kello käy, ja tiimin vetäjä ruksaa agendan viimeisen kohdan yli ja sanoo, että nyt meillä ei ole enää aikaa tähän. Rintaasi puristaa ja sulkeudut. “Eikö tämä projekti, johon tällä hetkellä käytän 80% työajastani, ole enää prioriteetti? Onko se, mihin käytän kaiken aikani arvoasteikolla […]

Ennen kuin olet oivaltanut tämän, älä puhu itsensä likoon laittamisesta työssä

Juttelin miehen kanssa, joka on kerännyt viisautta työelämästä 80-luvulta alkaen. Ollut töissä johtotehtävissä suurissa yhtiöissä ja huhkinut voimia säästelemättä startupeissa. Kysyin, missä työssä hän on viihtynyt parhaiten ja miksi. “Kyllä se oli se Nokia.” Odotin, että hän jatkaisi kertomalla jotain tekemisen meiningistä, uuden maailman luomisesta ja niistä vanhoista hyvistä ajoista Nokialla, joista saa kuulla. Hän […]

Ainoa tapa rakentaa vahva itsetunto, pysyvästi.

Itsetuntoa pidetään psyykkisen hyvinvoinnin kulmakivenä. Tutkimusten mukaan näin ei kuitenkaan ole. Hyvä itsetunto ei johda koulu- tai työmenestykseen, eikä huono itsetunto väkivaltaiseen käyttäytymiseen, huumeiden käyttöön tai tupakointiin nuorella iällä*. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö itsetunnolla olisi väliä, vaan että meillä menee puurot ja vellit sekaisin kun puhumme itsetunnosta. Keskeisempää kuin se, onko itsetunto korkea vai […]

4+1 tapaa lohduttaa väärin

  Jos tarkoituksesi on luoda yhteys toiseen ihmiseen ja kannatella vaikeuden keskellä, on monta tapaa, miten hyvää tarkoittava kommunikointi voi mennä pieleen. Seuraavaksi listaan yleisimmät esteet empaattisen kohtaamisen syntymiselle. Kuvitellaan, että ystäväsi tai työkaverisi on juuri jakanut kanssasi hänelle todella kipeän tai häpeällisen asian. Vastaat:   1. “Älä nyt, sinullahan on kaikki hyvin. Sinullahan on kaikesta […]

Yleisin este riitojen ratkeamiselle

Läheisesi sanoo ohimennen jotain ja yhtäkkiä huomaat että rintaasi puristaa ja sulkeudut. Et vaikuta kimpaantuneelta, mutta olet välinpitämätön ja kylmä. Tämä on yksi reagointitapa tilanteeseen, jolloin johonkin sinun kipukohtaasi on osuttu. Häpeään ja nöyryytykseen erikoistunut tutkijatohtori Linda Hartling kuvaa sulkeutumisen ja etääntymisen reagointitapaa termillä liikkuminen “toisesta poispäin”.* Näin prosessi etenee: 1. Läheinen A sanoo jonkun […]

Mitä häpeäsi kertoo sinusta?

Kaksi eniten toisiinsa sekoitettua sosiaalista tunnetilaa ovat syyllisyys ja häpeä. Mitä väliä? Toinen on yhteydessä masennukseen ja ahdistuneisuuteen, toinen vastuullisuuteen ja hyviin sosiaalisiin taitoihin. Häpeä on vahvasti yhteydessä masentuneisuuteen, itsetuhoisuuteen, ahdistuneisuuteen, riippuvuuksiin, aggressiivisuuteen ja syömishäiriöihin.* Syyllisyys on käänteisessä yhteydessä edellä mainittuihin ja lisää vastuunottoa ja pro-sosiaalista käyttäytymistä.* Ilman syyllisyyttä ei ole moraalista kasvua. Psykologian tohtori […]

Tasapainoiseen elämään pyrkiminen uuvuttaa

  “Ole tasapainoisesti rakastava kumppani, hoivaava äiti, menestyvä yrittäjä, maaginen rakastaja, auttava ystävä, huippu-urheilija, tietoinen-joogi. Näin vähintään. Liiku enemmän, syö paremmin, tee isommin ja suhdeudu syvemmin.” Pyrkimyksessä tasapainoon olemme aina vääjäämättä häviöllä. Vähintäänkin jäljessä. “Ahh nyt kun olen kirjoittanut kirjaa, en ole muistanut soittaa ystävälle hänen syntymäpäivänään. Enkä ole haravoinut pihaa ja ollaan syöty muroja […]

Optimismi ilman toimintaa on haihattelua

  Aloitan sitten kun minulla on koulut käyty. Sitten kun lapset on koulussa, lähtenyt kotoa. Aloitan sen videoblogin kun olen laihtunut 5kg. Alan ottamaan kuvia, sitten kun minulla on oikeanlainen kamera. Sitten kun olen käynyt vielä nuo kaksi kurssia. Tiedätkö mitä. Maailmassa on loputtomasti opittavaa. Aina on vielä se yksi koulutus tai vielä se yksi […]

Hyväosaisen syyllisyys

  Koin pitkään syyllisyyttä siitä, että minulla on asiat niin hyvin. Miksi minä sain syntyä turvalliseen perheeseen, kun naapurissani joku kokee päivittäin väkivaltaa? Miksi minä synnyin maahan, jossa minun ei tarvitse pelätä henkeni puolesta, kun joku toinen herää maailmaan, jossa rauhan käsite on suhteellinen? Huomaamattani pienensin itseäni, jotta pelikenttä olisi tasaisempi. Tiedättehän, jos hapankorppua ei […]

Intohimon etsiminen on yksi aikamme ahdistavimpia elämänohjeita

  ”Sen kun vaan seuraat intohimoasi!” Upea neuvo, jos olet palavan innostunut yhdestä asiasta ja tiedät tasan tarkkaan, mikä on sydämesi kutsumus. Tai kuulut niihin pariin prosenttiin ihmisistä, jotka ilmoittavat jo tarhassa rupeavansa palomiehiksi tai kirjakaupan myyjiksi. Kulttuurimme ihannoi ihmisiä, jotka ovat saavuttaneet valtavan määrän asioita nuorella iällä, antaneet koko elämänsä yhdelle asialle ja tehneet […]