Koin pitkään syyllisyyttä siitä, että minulla on asiat niin hyvin. Miksi minä sain syntyä turvalliseen perheeseen, kun naapurissani joku kokee päivittäin väkivaltaa? Miksi minä synnyin maahan, jossa minun ei tarvitse pelätä henkeni puolesta, kun joku toinen herää maailmaan, jossa rauhan käsite on suhteellinen? Huomaamattani pienensin itseäni, jotta pelikenttä olisi tasaisempi. Tiedättehän, jos hapankorppua ei ole kaikille, ollaan sitten kaikki ilman. Yllättäen oma pienentymiseni ei tehnytkään maailmasta reilumpaa, ainoastaan vei minulta voiman vaikuttaa siihen minkä koin tärkeimmäksi.
Hiljalleen olen alkanut ymmärtää, että minun on turha kantaa syyllisyyttä jostain mihin en ole kyennyt itse vaikuttamaan. Ainoa mitä voin tehdä, on ottaa kaikki se rakkaus, joka minulle on annettu ja käyttää koko kapasiteettini sen jakamiseen. Huomasin että pienentämällä itseäni, en myöskään kunnioita niitä jotka ovat olleet minua ennen.
Olen tässä missä olen, isoäitieni unelmien takia, isoisieni rukousten takia.
Kuinka monet miljoonat ihmiset ovat työskennelleet kädet ruvella ja sydän verellä, jotta voin seistä tässä tänään? Ihmettelen aina kun tuttava sanoo minulle että saatpa sinä paljon aikaan. Minäkö saan jotain aikaan? En ole koskaan saanut mitään aikaan yksin. Olemme koko ajan osa laajempaa systeemiä. Jokaiseen tekoosi vaikuttaa uskomaton epälineaaristen vaikuttimien verkosto, jota emme mitenkään kykene hahmottamaan.
Edes se, että olen kyennyt keskittymään koulussa ja jaksanut lukea suuren määrän kirjoja ei ole yksin omaa aikaansaamistani. Olen voinut keskittyä mm. koska olen elänyt kodissa jossa minun ei ole tarvinnut pelätä mitä seuraavaksi tapahtuu.
Mieleni on ollut vapaa oppimaan. Tämä on sellainen lahja, jonka suuruutta ei voi koskaan ymmärtää.
Lapsella joka elää kodissa, jossa emotionaalinen ilmapiiri ei ole turvallinen, ei ole samanlaiset lähtökohdat. Jokainen joka on kokenut surua tietää mitä trauma tekee mielen kyvylle vastaanottaa uutta.
Isoisämme kylvivät vapauden siemeniä, joista on maksettu kova hinta. Minulle vapaus on sitä, että voin herätä joka päivä ja valita miten palvelen. Valita miten käytän taitojani ja lahjojani kirkastamaan, avartamaan ja kohottamaan toisten elämää. Totuus on, että maailmassa on miljardeja ihmisiä joilla ei koskaan tule olemaan tätä mahdollisuutta. Koen että meillä joilla on, on vastuu olla soihdunkantajia. Niille joille paljon annetaan, paljon myös vaaditaan. Seisomme esivanhempiemme olkapäillä. Tänään ymmärrän kantaa vapauteni ilman syyllisyyttä; nöyrästi, kunnioittaen ja rakkaudella.
Upeaa itsenäisyyspäivää.